Paavalinkirkko

Restauroitu Tarton Paavalinkirkko. Kuvaushetkellä Kuutti Lavosen alttarimaalaus ei ollut vielä valmis.

Rakennustaiteen Seura järjestää ekskursion Tarttoon viikonloppuna 10.–11.6.2017. Tartto on Viron toiseksi suurin kaupunki, ja siellä sijaitsee mm. maan suurin ja vanhin yliopisto. Retken pääkohteita ovat Eliel Saarisen suunnittelema Paavalinkirkko ja Viron uusi kansallismuseo.

Vuonna 1917 käyttöön vihittyä Paavalinkirkkoa pidetään yhtenä Saarisen keskeisistä töistä. Kirkko tuhoutui pahoin toisessa maailmansodassa, ja kunnollisten korjaustöiden suunnitteluun päästiin vasta tällä vuosituhannella. Arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen voittivat työstä pidetyn kutsukilpailun 2006, ja restaurointi valmistui 2015. He suunnittelivat lisäksi kirkon alakertaan uuden kolumbaarion. Kirkon uusi alttari on kuvanveistäjä Pertti Kukkosen käsialaa, ja alttaritaideteoksen on maalannut taiteilija Kuutti Lavonen.

Viron kansallismuseo perustettiin Tarttoon 1909. Haaveet omasta varta vasten museokäyttöön suunnitellusta rakennuksesta saivat täyttymyksen vasta toista sataa vuotta myöhemmin, kun uusi museo avattiin syksyllä 2016. Lasiseinäinen 350 metriä pitkä rakennus nousee loivasti entisen sotilaslentokentän kiitoradan pinnasta. Museon arkkitehtuurikilpailu järjestettiin 2006, ja sen voittanut ranskalainen DGT Architects vastasi myös lopullisen rakennuksen suunnittelusta.

Tarttoon ja takaisin matkustetaan Finnairin suorilla lennoilla, ja yöpyminen tapahtuu kahden hengen huoneissa Hotel Dorpatissa (Soola 6, 51013 Tartu). Matkan hinta on 260 € / henkilö. Hintaan sisältyvät lennot, lentokenttäkuljetukset, majoitus aamiaisella ja kohteiden pääsymaksut.

 
Ilmoittautumisohjeet

Ilmoittautuminen retkelle alkaa tiistaina 18.4. klo 11, ja mukaan otetaan ilmoittautumisjärjestyksessä 20 henkilöä. Viestit Seuran sihteerille sähköpostitse osoitteeseen sihteeri(at)rakennustaiteenseura.fi.

 
Alustava matkaohjelma (täydennykset ja muutokset sisältöön mahdollisia)

La 10.6.
Klo 10.30 suora Finnairin lento Helsingistä Tarttoon
Majoittuminen Hotel Dorpatiin
Lounastauko
Tutustuminen Eliel Saarisen Paavalin kirkon restaurointiin
Kaupunkikävely
Omatoimista iltaohjelmaa

Su 11.6.
Vierailu Viron uuteen kansallismuseoon
Lounas
Tutustuminen Tarton yliopiston kasvitieteelliseen puutarhaan
Vapaata ohjelmaa
Klo 22.25 paluu Finnairin lennolla Tartosta Helsinkiin

 
Retkeen liittyvä luento

Arkkitehdit Merja Nieminen ja Kari Järvinen esittelevät Paavalinkirkon restaurointityötä Seuran jäsenistölle toukokuussa 2017. Tilaisuuden tarkasta ajankohdasta ja paikasta tiedotetaan Seuran sähköpostilistalla.

« Takaisin